Sanni - 14,7 kg

Olen 26-vuotias yhden lapsen äiti. Kävin ammattikoulua n.7-vuotta sitten,jolloin lihominen ja jatkuva migreeni alkoi. Jojoilin painoni kanssa, kunnes rupesin odottamaan lastani vajaa 5 vuotta sitten. Odotuksen alussa painoin 60kg ja loppuvaiheessa 100kg, joka on aika huikea kaikelle 156cm pituudelleni. Laitokselle jäi vain kuusi kiloa, joten aika paljon jäi itselle kannettavaksi. Kokeilin kaikenlaisia laihdutuksia, mutta pysyin niissä vain max. 3 päivää. Olin niin sisältä kuin ulkoapäinkin aika huonovointinen vielä neljän vuoden jälkeenkin, vaikka painoa oli enää ”vain” 75kg.  Suurin ongelmani oli jatkuvat  migreenikohtaukset ja vatsavaivat, jotka suurelta osalta johtuivat tietysti "roskaruuasta." En välittänyt mitä söin.

 Yhtenä iltana surffailin sosiaalisessa mediassa, jolloin näin ilmoituksen Muuttumisleikki Kankaanpäässä projektista. Siinä oli mahdollisuus voittaa 10 viikon Slanka painonpudotusohjelma ja lisäksi paljon muita hemmotteluja. Tulin valituksi ohjelmaan ja siitä se alkoi. 

Varasimme ajan Painonpudotusvalmentaja - sairaanhoitaja Teija Vanhatalon vastaanotolle ja Teija kertoi mitä Slanka painonpudotusohjelma tarkoittaa ja  kuinka tämä projekti lähtisi käyntiin.  Teimme kokokehonanalyysin ja selvitimme terveydentilani. Painoin Teijan vaakalla  71,7, kg, rasva% 44,2, Lihasmassa % 24,2, sisäelinrasva 7 ja BMI 29,5. Eli kehoni oli liian rasvainen, lihasmassa alhainen ja painoindeksin mukaan olin liikalihava.

Sovimme yhdessä, että olen  ensin viikon täyspaastolla, joka tarkoittaa, että söin 3 Slanka ateriaa päivässä, join 3 litraa vettä ja lisäksi sain juoda x-määrän kahvia / teetä ilman maitoa ja sokeria. Lisäksi otin hieman hyviä öljyjä päivittäin. Koska ensimmäinen viikko meni hyvin, päätimme jatkaa vielä toisen viikon paastolla. Näin saimme tyhjennettyä suoliston vanhasta moskasta ja annettua etäisyyttä entisiin ruokailutottumuksiin. Toinen viikko oli hieman vaikeampi, kuin ensimmäinen, sillä puremisentarve yllätti minut, mutta jatkoin silti sinnikkäästi. Hyvä minä.

Tapasimme joka viikko ja seurasimme vointiani  sekä kokokehonanalyysiä, josta Teija katsoi, että keho alkoi muokkaantumaan oikeaan suuntaan. Kolmannella viikolla Slanka aterioiden lisäksi nautin yhden lisäaterian, joka sisälsi proteiinia, kasviksia ja hyviä öljyjä. Lisäsimme pian ruokavalioon mukaan marjat, lisäsimme kasviksia ja proteiinia sekä jossain vaiheessa mukaan tuli maitovalmisteita ja hedelmää. Slanka ateriat olivat mukana koko painonpudotuksen ajan ja myös painonhallinnassa. Tällä tavoin saimme vähillä kaloreilla tärkeät ravintoaineet kehoon joka päivä.

Koska muuttumisleikkiin kuului myös liikuntavalmennus Kuntokeskus Palatsin toimesta, sovimme Mervi Silvolan kanssa, että liikunta on vähäisempää paaston aikana, mutta sitä mukaa kun ravintoa lisättiin, aloitin kuntosaliharjoittelut ja kävin lenkillä. Mervi teki minulle henkilökohtaisen kunto-ohjelman painonpudottamisen tueksi.

Suurin ongelmani kehossani on ollut koko ajan vyötärön alue ja vyötärönympärykseni olikin huimat 105 cm. Nyt 10 viikkoa myöhemmin painan 12,5, kg vähemmän eli 59,7 kg ja rasva% on pienentynyt 9,2 %, Lihasmassani on vahvistunut 3,8 %, Sisäelinrasvani on 5 ja painoindeksini on nyt normaali 24,6. Vyötärönympärykseni pieneni 24 cm, ollen nyt 81 cm. Lantiolta lähti myös huimat 20 cm.

Nyt voin sanoa ylpein mielin, ettei ole migreenistä tietoakaan. Vatsavaivat helpottuivat pian Slanka painonpudotusohjelman alettua. Se on mahtavaa miten itsevarman, loistavan ja hehkeän olon sain itselleni, kun onnistuin pudottamaan painoa.

 Slankalla se on jopa todella helppoa ja vielä helpommaksi sen tekee se,  koska Slanka ateriat ovat todella hyvän makuisia. Ainainen väsymys on kadonnut ja energiaa tullut monenkertaisesti tilalle. Jos hiukankin mietit Slanka painonpudotusohjelmaa, niin älä mieti - vaan toteuta. Lupaan ettet tule katumaan! Siihen ei vaadita kuin ripaus itsekuria ja valmentaja. Nyt saatiin väsynyt sohvaperuna liikkeelle! Ihanaa oli, että painonpudotusohjelman aikana ja sen jälkeen ammattilaistiimi loihti minulle uuden lookin ja voin kertoa,  että kyllä onnistuivat hienosti! Voin tällä hetkellä aivan mahtavasti!

Nyt 2,5 kk myöhemmin kävin kontrollissa Teijalla ja paino on pysynyt hallinnassa ja painan nyt 58,4 kiloa, eli vähemmän, kuin 10 viikon painonpudotuksen jälkeen. Liikunta oli kesällä vähäisempää, mutta nyt olen jälleen lisännyt liikuntaa. Kerroin heti Teijalle, että ruokavalioni oli kesällä puutteellinen. Huomasin, että energiatasoni laski ja väsymys ja laiskuus iski. Nyt on sekin on koettu, joten nyt tiedän miksi kannattaa syödä terveellistä ja ravitsevaa ruokaa.

Mikäli sinulla on ylipainoa tai sinulla on vääränlaiset ruokailutottumukset tai tarvitset lisäenergiaa., rohkaise mielesi ja valitse Slanka!

Allaolevasta linkistä pääset katsomaan Sannin tarinaa, joka julkaistiin lehdessä ja sosiaalisessa mediassa:

www.satakunnankansa.fi/videot/katso-miten-vasynyt-sohvaperuna-loysi-itse...

- Sanni -

 

   

LÄSKIT LÄHTI VIHDOINKIN!

Kaikki alkoi siitä, kun...

Olin ollut lähes koko aikuisikäni lievästi ylipainoinen. Muutamassa otteessa jopa vaikeasti ylipainoinen. Ostin vain isompia vaatteita ja yritin uskotella itselleni olevani pienempi, hah!

Liikunta oli jäänyt todella minimiin. Minä, joka olin lapsena ja nuorena sekä nuorena aikuisena kova liikkumaan. Tämä ajatus nakersi alitajunnassa silloin tällöin; liiku pahvi! Keksin aina kaikkia tekosyitä, miksi en voi mukamas liikkua.

Keväällä 2015 palasin kuntoutus-jaksolta kotiin ihan yhtä lihavana, kuin vuosi aiemmin, jolloin kuntoutuskurssi alkoi. Välijaksoilla ei tullut liikuttua, vaikka piti... Kylläpä oli paksu olo ja mieli maassa. Silti ajatustyötä olin tehnyt jo kauan, mutta nyt riitti!

Toukokuun 6. päivä 2015 oli se päivä mistä minun elämäntapamuutokseni alkoi. Tapasin silloin Teija Vanhatalon ensimmäistä kertaa ja vaaka näytti tuolloin 96,4 kg... siitä se sitten lähti. Tiedän itseni, että tarvitsin valmentajan, joka patistaa ja tsemppaa.

Slanka tuotteet tulivat apuun ja kyllähän paino alkoi pudota hienosti. Alussa tapasimme kahden viikon välein ja myöhemmin kesän aikana minulla oli kuukausittain punnitus- ja valmennusaika. Tein heti alussa myös aarrekartan laihtumiseen liittyen, Teijan neuvosta ja se on ollut minulle hyvä apuväline. Aluksi pidin sitä näkösällä jääkaapin ovessa :)

Elo- ja syyskuulla paino alkoi jumittaa, eikä paino mennyt suuntaan eikä toiseen. Aloitin tehostetun liikkumisen. Loka-marraskuulla liikuin jo joka päivä sen vähimmäismäärän eli tunnin ja viikonloppuina kaksikin tuntia, kun se vain oli mahdollista.

Tänään 27.11.2015 oli punnitus- ja valmennusaika ja oikein mukavalta tuntuu, -22,2kg elopainosta pudonnut, jihaa! Nyt voin pistää reppuun tuon painomäärän ja kokeilla, että miten se lenkki nyt onnistuu? Samanlaista ähellystähän se olisi, kuin alkuunkin, mutta jostain on aloitettava ja tänään olen voiton puolella.

Korkea kolesteroli on pudonnut. Kokokehon rasvaprosentti normalisoitunut, sisäelinrasva pienentynyt korkeasta normaaliksi ja lihasmassa on parantunut reilusti. Nivelrikkokin tykkää hyvää liikkumisesta. Ja ennen kaikkea vaatekoko on huimasti pienentynyt. Kyllä se vaan on mukavaa pukea ylleen kokoa 40 kuin kokoa 48! Pukeutuminen ja uusien vaatteiden hankkiminen ovat myös tuoneet uutta väriä elämään. Aiemmin pukeuduin tietysti väljästi, kun siinä vyötärön kohdalla oli muutama makkarakerros. Kadonnut vyötärö on palautunut ja voin pukeutumisella korostaa naisellisia muotojani, mikä on aivan ihanaa! Paras apuvälineeni myös jatkossa on MITTANAUHA! Jos vaaka tuppaa prakaan, niin luotan mittanauhaan.

Ruokavalioni muuttui täysin. Erinäisistä vaivoista johtuen siirryin kasvispainotteiseen ruokaan, huolehtien kuitenkin proteiinien saannista. Punainen liha on jäänyt pois, samoin gluteiini. Maitotuotteista syön pääasiassa hapantuotteita. Suklaata tekee toisinaan mieli ja jäätelöä. Muutaman kerran on tullut repsahduspäiviä ja tuntunut siltä,, että nyt vedän kaksin käsin kaikki suklaat naamariin, mutta onneksi niin siinä ei ole käynyt.

 
Ei tämä tähän pääty! Nyt se vasta alkoikin - itsestään välittäminen ja huolehtiminen! Jatkossa tapaan Teijaa noin kuukauden välein ja muina aikoina pidän hyvää huolta itsestäni. Voin lämpimästi suositella Slankaa ja Teijan painonpudotusvalmennusta muillekin ylipainosta kärsiville.

Lopuksi mottoni: Eteenpäin - sanoi mummo lumessa <3

- Anu - 

 

 

   

Anja - 35 kg

Aloitin elämäntapamuutoksen heinäkuun 9. 2013

Kimmoke lähteä Slanka ohjelmaan lähti siitä, että tyttäreni Marjo oli aloittanut 3 kk aiemmin oman painonpudotusmatkansa. Sain häneltä tietoa Slankasta ja kannustusta lähteä itsekin ohjelmaan mukaan. Kun sain ajan painonpudotusvalmentaja - sairaanhoitaja Teija Vanhatalolle, tilanteeni oli silloin vaikea. Painoa kertynyt hurjasti, jo kenkien solmiminen tuotti vaikeuksia ja kävellä en jaksanut kuin muutaman 100 metriä töiden jälkeen. Minulla on myös lääkitystä, joten sekin minua hieman epäilytti.

Aloitin muutokseni kuitenkin innokkaana ja valmennuksissa sain uskoa siitä, että paino saadaan alaspäin. Sain alussa ohjeen n. 1200 kcal mukaisesti. Söin 3 Slanka ateriaa joka päivä, joista sain 500 kcal yhteensä, loput tulivat tavallisesta tarkoin määritellystä ruuasta. Karsimme ruuasta turhat hiilihydraatit, kuten perunan, riisin, pastan ja tietysti kaikki "herkut". Paino alkoi putoamaan heti hienosti ja se antoi lisää motivaatiota.

Kävin Teijan luona suunnitellusti ja vuoden kuluttua painostani oli pudonnut  30 kiloa. Vaikka polvessani on todettu nivelrikko, sauvakävelylenkkini olivat pidentyneet 3 km ja kun kuntoni sekä olotilani kohentui niin paljon, kykenin olemaan työelämässä täyteen eläkeikääni, joka aiemmin tuntui mahdottomalta yhtälöltä. Tämän painonpudotuksen myötä, työterveystarkastuksessa todettiin, että kaikki veriarvoni olivat hyvät ja verenpaine oli normalisoitunut. He lisäksi olivat ihmeissään, että kykenin olemaan täysiaikaisena työläisenä eläkeikään asti.

Nyt maaliskuulla 2015 sauvakävelen melkein päivittäin 5 km ja olen talvella myös hiihtänyt. Sitä en ollut tehnyt moniin vuosiin. Painoa on pudonnut 35 kg ja tarkoituksena on vielä pudottaa noin 10 kg, mutta jo nyt  olen onnellinen joka ikisestä kilosta ja grammasta, jonka olen saanut pois.

Vuosien saatossa olen laihduttanut monissa laihdutusryhmissä, mutta Slanka ohjelma on sopinut minulle oikein hyvin, sillä Teijalle olen voinut avoimesti kertoa mieltäni painavat huolet, asiat. Painonpudotuksessa on ollut ajoittain hetkiä, jolloin mitään ei ole tapahtunut, mutta aina valmennuskäynneillä saa valtavaa tsemppiä, joka auttaa taas jatkamaan eteenpäin.

Nyt  olotilani on hyvä ja koen oloni vahvaksi, sillä tiedän mitä saan syödä ja mitä en. Ajatukseni menevät eteenpäin ja tällä elämäntapamuutoksella toivon saavani paljon vuosia eteenpäin.

* Onnellisuus ei vaadi täydellistä onnistumista, kun jaksaa hyvin, voi henkisesti hyvin!

- Anja

 

   

Tästä se kaikki alkoi

Viime kesänä olimme lähdössä 8 päivän kylpylämatkalle Viroon, Pärnuun. Menin vaatehuoneesta etsimään matkalle sopivia vaatteita ja aloin pukeutua. Voi ei, mikään ei sopinut päälle. Katsoin kaapista toisia, sama juttu. Menin ensin peilin eteen ja sitten vaa'alle, joka näytti 102.9 kiloa. Kauhistuin tuota huippulukemaa ja siinä istuessani päätin, että matkalta palattuani menen Teija Vanhatalon puheille, ja niin teinkin.

 Annettujen ohjeiden ja ohjelman jälkeen olen nyt 18 kiloa kevyempi. Vanhat vaatteet kaapistani sopivat päälleni. Onneksi en ollut vanhoja vaatteitani hävittänyt, koska niissä oli kuitenkin itselle rakkaita vaatteita.  Mieli on hyvä. Nyt on olo kevyempi ja kehtaan taas katsoa itseäni peilistä. Voin paremmin ja jaksan puuhastella kaikenlaista. Yleiskunto on noussut ja kehon rasva-arvoni ovat kohentuneet. Veriarvoistani maksa-, kolesteroli- ja sokeriarvoni ovat normalisoituneet.

Parantuneen yleiskunnon vuoksi jaksan harrastaa liikuntaa nyt säännöllisesti. Lenkkeilen ja harrastan vesijuoksua 3 kertaa viikossa.

Slanka ateriat ovat tosi maittavia niin kuumana, kuin kylmänäkin. Olen niitä säännöllisesti nauttinut ja muita ruokia olen nauttinut valikoiden, ohjeistusten mukaisesti. Teija osaa niin upeasti kannustaa. On kiva lähteä valmennuksesta hyvällä mielellä, uutta intoa uhkuen.

Nyt tuntuu tosi hyvältä, tavoitteeseen on päästy  ja kiitos siitä kuuluu Teijalle. Ilman hänen tukeaan ei olisi tullut yhtään mitään. Olen itsekin saavutuksestani ihanasti onnellinen. Uskon, että olen nyt tarpeeksi vahva jatkamaan, kuten mieheni runossa sanotaan. Jatkamaan, niin itseni kuin terveyteni vaalimista, hyvin merkityllä polulla. Nyt ohjelma jatkuu painonhallinnalla ja käyn säännöllisesti Teijan luona ja teemme ohjelmaan muutoksia tarvittaessa..  

"Älä luule, että taakka käy harteillasi liian painavaksi. Älä luule, että olisit liian heikko kantamaan toisten kanssa, vielä heidänkin taakkojaan. Luota itseesi, saat vielä hämmästellä voimiasi. Saat ihmetellä, kuinka vahva olet heikkouksistasi huolimatta."

 

- Sinikka-

 

   

Olen 32 vuotias, terve, kahden pienen lapsen äiti. Olen aina ollut helposti lihovaa tyyppiä ja olen pyrkinyt jo vuosien ajan harrastamaan liikuntaa. Ensimmäistä lasta odottaessani liikunta jäi aika varhaisessa vaiheessa pois ja luonnollisesti painoa alkoi kertymään. Synnytyksen jälkeen minulla oli huimat 30 kg ylimääräistä.

Kesän kannoin läskejäni, kunnes kyllästyin ja marssein elokuussa 2011 Teija Vanhatalon järjestämään infotilaisuuteen ja siitä se sitten lähti. Vaaka näytti tuolloin 94,9 kg ja mittaa minulla on 166 cm. Alkuun paastosin 3 viikkoa, että sain painonpudotuksen hyvin alkuun ja sain siitä lisää intoa. Laihdutus oli mielestäni helppoa ja tuloksia tuli nopeasti. Sain nautintoa pitkistä vaunulenkeistä vauvan kanssa ja keventyneestä olotilasta. Koitti joulukuu ja aloin olemaan tavoitteessa, 4 kk ja - 25 kg. Pian huomasin olevani raskaana. Päätimme heti Teijan kanssa, että nyt ei kerätä raskauskiloja. Raskausaika meni hyvin, mutta kun jäin kahden pienen lapsen kanssa kotiin synnytyksen jälkeen, niin painonnousu alkoi pikkuhiljaa. Kotona ollessa on niin helppoa käydä tämän tästä napsimassa "herkkuja". Ne ovat aina olleet heikkouteni. Liikunta oli vähäistä, niin lopputulos ei ollut hyvä.

Nyt keväällä 2014 aloin olla kyllästynyt olotilaani ja varastin ajan Teijalle. Toukokuussa aloitin urakkani. Pudotettavaa minulla oli 20 kg. Aloitin jälleen paastolla ( Maxi-taso). Oloni keveni jälleen nopeasti ja tunsin itseni taas energiseksi. Ensimmäiset kolme kuukautta paino putosi hienosti. Kesän lopulla parin kuukauden ajan painopudotus hieman takkusi, koska siinä tuli pieniä lipsahduksia. Valmennuskäynneillä sain kuitenkin aina uutta potkua jatkamaan.

Puolisen vuotta tässä on mennyt ja olen pian tavoitteessa. Olo on todella hyvä!

Slankalla laihduttaminen on helppoa ja voin suositella sitä kaikille, jotka "painivat" kilojensa kanssa. Erityiskiitos kuuluu valmentajalleni Teijalle.

 
 

Jenna - 16 kg

Olen 26 vuotias yhden lapsen äiti. Ennen raskautta olin normaalipainoinen, liikunnallinen nuori.
Olen aina ollut herkkä lihomiselle ja saanut tarkkailla syömisiäni. Raskausaikana en jaksanut
liikkua normaaliin tapaan ja kirjaimellisesti söinkin kahden edestä ja painoni nousi huikeat 36 kiloa.

Päätimme mieheni kanssa avioitua syksyllä 2012 ja halusin tuolloin näyttää hyvältä.

Kilojen saaminen pois ei ollutkaan helppoa. Lenkkeilin päivittäin, aloin käymään eri liikuntaryhmissä ja yritin syödä terveellisesti. 
Sain osan kiloista pois, mutta vielä oli matkaa ja aika loppui kesken.

Ystäväni rupesivat suosittelemaan Slankaa ja valmentajaani Teija Vanhataloa. Kaikki lähti sujuvasti liikenteeseen. 
Ohjeet olivat selkeät ja tsemppi ja neuvot mahtavia. 
Pirtelöt ja ateriapatukat ovat todella hyvän makuisia. Heti aloittaessani olin pirteämpi ja jaksoin päivän aikana tehdä huomattavasti enemmän.

Kun painoa sain pois olivat liikuntasuoritukset paljon kevyempiä toteuttaa.

Hääpäivä oli elämäni tärkeimpiä päiviä tyttäremme syntymän jälkeen.
Matka alttarille tuntui upealta, 
isän käsivarressa ja olin itsevarmempi sekä tunsin itseni kauniiksi siinä mieheni rinnalla.

Pudotin painoani Slankan avulla 17 kiloa 3 kuukaudessa ja olen taas normaalipainoinen. Painan nyt jopa 5 kiloa vähemmän kuin ennen raskautta. 
Ja oloni MAHTAVA!

- Jenna -

   

Heli - 30 kg

Olen aina ollut herkkä lihomiselle ja saanut tarkkailla syömisiäni. Olen pudottanut painoa monesti erilaisissa painonpudotusryhmissä, mutta aina on paino tullut extrana takaisin.
Keväällä 2012 päätin aloittaa painonpudottamisen, lisäämällä liikuntaa. Kilojen pudottaminen ei ollutkaan helppoa, vaikka lenkkeilin päivittäin ja yritin syödä terveellisesti. Sain kesän aikana viisi kiloa pois, mutta vielä oli reilusti matkaa normaalipainoon.

Siskoni alkoi suosittelemaan minulle Slankaa ja valmentajaani Teija Vanhataloa. Kaikki lähti sujuvasti liikenteeseen, hieman epäillen kuitenkin, että olisiko minusta tuohon. Aloitin ohjelman 25.08.2012. Painoin tuolloin 100 kg.

Olin Maxitasolla (paastolla) ensin kuusi viikkoa ja se sopi minulle. Kilot karisivat ja olo alkoi olla mahtava. Ohjeet olivat selkeät ja tsemppi ja neuvot, mitä Teija minulle antoi, olivat helppoja. Joka kerran jälkeen kun tapasimme Teijan kanssa, olin uutta intoa täynnä.  Slanka ateriat ovat todella hyvän makuisia. Itse löysinkin melko heti suosikkimakuni – minttusuklaan. Heti aloittaessani olin pirteämpi ja energisempi, jaksoin päivän aikana tehdä huomattavasti enemmän, niin työssä, opinnoissani, kuin kotonakin.

6 viikon jälkeen aloimme lisäämään mm. proteiinia sekä kasviksia, marjoja ruokavaliooni. Kokokehoanalyysiä seuraamalla on tarvittavat ruokalisäykset tehty Slanka-aterioiden rinnalle.

Nyt kun olen saanut painoa pois ovat liikuntasuoritukset paljon kevyempiä toteuttaa. Olen alkanut nauttia juoksu- ja hiihto lenkeistä. Olen jopa alkanut miettiä osallistumista pitkiin hiihtomaratoneihin. Kotona minua kutsutaankin uudella nimellä: sportti-äiti. Tähän mennessä on jo pudonnut 30 kiloa Slanka-ohjelmalla. Matkaa on jäljellä vajaa 5 kiloa, jonka jälkeen jatkamme painonhallintaohjelmalla.

- Heli -

 

 

   

Minna - 40 kg

Olen 47 vuotias, 2 tyttären äiti. Paino alkoi jo opiskeluaikoina hivuttautumaan salakavalasti ylöspäin ja sen jälkeen kaikki nämä vuodet ovat olleet yhtä jojoilua.

Keväällä 2012 ystäväni kertoi Slanka- painonpudotusryhmästä , joka  alkaisi Ikaalisissa Teija Vanhatalon vetämänä. Ehei, ajattelin silloin, minähän en mitään ”pussikuureja” tarvitse. Toisen ystävän kanssa mietittiin loppukesästä, että nyt pitää saada ylimääräiset kilot pois. Tavoitteenani oli saada 20 kg pois vuoden -13 toukokuuhun mennessä.

Elokuussa uskaltauduimme Teijan infoon ja silloin vasta tajusin, mitä  “Slankaus” tarkoittaa. Se tarkoittaa terveellistä ja ravinteikasta ruokavaliota, painon pudottamista ja paljon mukavampaa olotilaa itsensä kanssa.

Keväällä 2013 tein kahden viikon lomamatkan. Matkalaukussani olivat Slanka-ateriat ja Slanka ateriapatukat sekä sheikkeri. Ylläpidin painonpudotusohjelmaani loman aikana, auringosta ja hyvästä seurasta nauttien.

Nyt kesäkuun 6. päivä astuin Teijan vaa`alle ja tavoite oli saavutettu, 40,2 kg menetettyä, ylimääräistä kiloa kadotettu. Tavoitteeni tuplaantui alkuperäisestä ja painonhallinta alkoi.

Missään kohtaa painonpudotusta ei ole ollut nälkä, päinvastoin, joskus on tuntunut, että voiko tällaisella syömisellä laihtua?? Liikunta on lisääntynyt 100 %, koska ennen liikuin tuskin lainkaan. Punttisalista on tullut hyvä kaveri.

Nyt kun olen ollut 4 viikkoa painonhallintaohjelmassa, on painoni pysynyt 100 g tarkkuudella tavoitepainossa. Kokonaisrasvasta oli lähtenyt vielä hieman ja lihasmassaa oli tullut lisää. Vaikka en ole kyennyt nyt näiden 4 viikon aikana liikkumaan, voin vain todeta sen, mitä minulle on kerrottu. Kun ruokavalio on kohdillaan, ei tarvitse pelätä lihomista.

Olen itsestäni ylpeä, sillä minulla on vain ollut kaksi ns. repsahduspäivää melkein 10 kk aikana. Päätin kuitenkin heti repsahdettuani, että takaisin ruotuun.:)

Teijalla on hyviä ruokavinkkejä ja aina voi erilaisia reseptejä soveltaa itselle sopivaksi. Oloni on mahtava ja mieli pirteä! Toki tässä painonhallinnassa on vielä omat haasteensa, kun ei millään uskaltaisi lisätä ruoan määrää, aika hullua. Ennen ei tullut sellainen asia edes mieleen.

Nyt haluan toivottaa kaikille Slankaajille oikein rentouttavaa ja maukasta kesää!

Minna <3

 

 

   

Jukka - 48 kg

MIEHEN MITTAPUU

Minulle on aina ruoka maittanut ja epäterveellinen elämä kasvattikin minusta isokokoisen rotevan miehen, joka huomasi olevansa 4-kympissä ja pelkäävänsä sydänkohtausta polvi- ja selkäsairauksien kanssa. Vaimoni sairastuttua vielä diabetekseen päätimme kohdata uuden haasteen: Oman terveyden parantaminen.

Tammikuussa 2012 aloitimme vaimoni kanssa Slanka-ohjelman valmentaja Teija Vanhatalon johdolla. Aluksi oli monia asioita, jotka tuntuivat liian isoilta kynnyksiltä, mutta yhdessä niistä selvittiin. Nyt 48 kg kevyempänä huomaan, että ne kynnykset olivat omia, itse rakentamiani esteitä. Nyt minulla on miehen mittapuu, jota en uskonut koskaan täyttäväni. Peilistä katsoo mies, jota en uskonut olevan olemassa.

Miia - 37 kg:

KUN SEINÄN LÄPI MENTIIN

Se on kummallista kuinka ihmiselle tulee vastaan seinä, jossa joutuu kohtaamaan sen mitä on väistellyt useita vuosia. On aina ollut suurempia taisteluja, opiskelua, työtä, muuttoa ja muuta maallista, että ei ole ollut aikaa keskittyä olennaiseen osaan jaksamistaa – terveyteen.

Nyt se seinä törmäsi minuun. 2 tyypin diabetes, sairaus joka kahlitsi minut lääkkeiden ja piikkien maailmaan. Lasteni odotuksen aikana vaaransin myös heidän terveyden, useiden vuosien välinpitämättömyydellä. Jouduin aloittamaan kaiken alusta: lautasmallista, ruokatottumuksista, terveellisistä ruuista.

Vuosi sitten tammikuussa 2012 otin suurimman oman elämäni askeleen ja aloin tekemään jotain itseni vuoksi. Kävelin yhdessä mieheni Jukan kanssa, Teija Vanhatalon luo ja hän muutti minusta jotain. Sain vihdoin eväät terveelliseen elämään. Aloin syömään Slankaa ja terveellistä ruokaa. Teijan sekä perheeni tuella, mutta ennen kaikkea omalla päätöksellä olen tässä nyt 37 kg laihempi, lääkkeetön ja terveempi.

Elämässä noita taisteluja tulee ja menee, mutta oleellista on, että nyt voin elää terveempää ja täyteläisempää elämää lasteni ja mieheni kanssa.

Jukka & Miia

 

   

Ritva - 12 kg

Aloitin laihduttamisen huhtikuussa 2012 vähän siten, että katsotaan nyt muutama kerta tätä Slankaakin, kun kaikki tähänastiset yritykset pudottaa painoa, ovat pitkässä juoksussa poikineet vain lisää kiloja. Lähdin mukaan ryhmään ystäväni yllytyksestä, ja hänelle kaveriksi matkaan.

Aloitin heti Kombi ohjelmalla, jossa sain n.700 kcal päivässä. Söin 3 Slanka ateriaa + yhden lisäaterian, joka koostui 150g proteiinia+ 200 g kasviksia + hieman öljyä. Jatkoin näin vajaan kuukauden ja sitten lisäsimme kasviksia, marjoja ja pikkuhiljaa myös muita ruoka-aineita.

Tämä Slanka toimi minulla hyvin, koska ateriat ovat helposti valmistettavia ja hyvän makuisia! Siihen juuri usein ovat laihdutuskuurini kaatuneet, kun nälän yllättäessä on tullut hotkittua mitä käteen osuu. Nyt ateria valmistuukin hetkessä.

Paino on pudonnut 12 kiloa, ja muutaman kilon pudotus vielä olisi tavoitteena. Punnituksissa olen käynyt aina kun mahdollista, koska minulle se on ihan ehdottoman tärkeää (että joku kontrolloi painoani ja seuraa edistymistäni).

Teija on aina joka kerta tsempannut, ollut tukena ja turvana. Siitä suuri kiitos Teijalle :D!

Vielä “elämäntapamuutokseni” jatkuu. Uskon kuitenkin, että olen oppinut hallitsemaan syömistäni paremmin. Onhan tässä yksi joulukin takana ja huomasin ettei se “pieni lipsuminenkaan” niin pahasta ollut, kunhan palaa ruotuun takaisin!

-Ritva-

 

 

   

 Jenna  - 21,5 kg

27 vuotias kahvilatyöntekijä!

Painoni on ollut tasaisessa nousussa jo pitkään.  Kun  vihdoin päätin,  että asialle täytyy tehdä jotain,  ei se ollutkaan niin helppoa.
Ruoka on liian hyvää ja liikunta liian raskasta! Hyviä tekosyitä löytyi aina olla aloittamatta tekemään asialle jotain ja mennä jääkaapille.

Yhtäkkiä huomasin että hyvin moni tutuistani on onnistunut pudottamaan painoa jollain “pussikeitto”-jutulla.. nimi vaan ei koskaan jäänyt mieleen.
Sitten näin ystäväni pitkästä aikaa ja taas uusi ihmeellinen painonpudotustarina lävähti päin näköä! Vau!

Siitä sain inspiraation..nyt jos koskaan se on tehtävä! Otin selvää asiasta ja sain Teija Vanhatalon yhteystiedot. Otin yhteyttä ja sovimme tapaamisen ja siitä se lähti.

Positiivista tässä aloituksessa oli se että Slanka tuotteet olivat niin hyvän makuisia. Lempparit löytyivät alkumetreillä..kanakeitto ja minttusuklaa. Ja mikä parasta paino lähti heti romahdusmaisesti laskemaan ja siitäkös sitä energiaa sai jatkaa.

Mahtavalta on tuntunut ja on ihanaa, kun tietää että kannustus ja tuki on ihan puhelinsoiton päässä. 
Ystävät kannustavat ja tsemppaavat. Kilot karisevat ja liikuntakin on alkanut kiinnostamaan taas. Tavoitepainon saavutin maaliskuulla, 4 kk aloituksesta.
Itsestä tuntuu, että ihanaa kun iloinen ja reipas Jenna on tullut takaisin!

- Jenna -

 

 

 

Tanja - 16,5 kg

Uusiutumiseni elämäntapamuutoksen myötä

Kevät 2012 oli suurien muutosten aikaa. Tartuin tuolloin hetkeen tehdä itsellenikin pysyviä muutoksia.

Tulin tieni päähän oman kehoni kanssa – en ollut tyytyväinen – pettynyt itseeni ennen kaikkea.

Olen 39v neljän lapsen äiti, yrittäjän vaimo, joten voinee vain arvata, että liikunnalle tai muutoin itselleni ei

juurikaan ole ollut aikaa. Arki meni täysin käydessä töissä ja hoitaen lapsia sekä kotia. Olen toki nauttinut siitä, mutta tästä yhdistelmästä vuosien varrella seurasi myös pyöristyminen. Omien huonojen tapojen vuoksi, mm. herkuttelu meni yli äyräiden ja siitä tuli päivittäistä – karkit kelpasivat.

Halusin muuttua -  kuulin Slankasta ja huippuihanasta valmentajasta Teijasta ja eräänä päivänä tein päätökseni ja astuin askeleen kohti uutta kevyempää elämää. Teijan valmennuksessa siitä tuli totta. Mikä parasta se tuli yllättävän helposti ja nopeasti.  Liikunta tuli myös mukaan kuvaan ja johan alkoi tapahtua.

Aloittaessani painoin lähes 90kg ja se oli minulle liikaa, halusin takaisin n. 70kg painoiseksi.

Pirtelöt olivat uskomattoman maukkaita ja karkillekin mikä oli suurin paheeni, löytyi maistuvat ateriapatukat. Runsas päivittäinen veden juonti oli minulle helppoa. Kaikki alkoi pikkuhiljaa näyttämään peilistäkin katsottuna mieluisalta. Paino putosi hyvää tasaista tahtia ja kunto koheni. Mahtava ja energinen olotila vei minua viikosta toiseen eteenpäin elämäntapamuutoksessa ja tuotti kokoajan tulosta.

Kuukauden kuluttua aloittamisesta olin karistanut itsestäni jo 10kg  ja 3,5 kk:n kuluttua reilu 16kg.

Oli uskomattoman ihana fiilis aluksi sovittaa numeroa ja kahta pienempiä vaatteita, tuntea olonsa ihanan kevyeksi ja energiaa pursuavaksi, huomattavasti nuorekkaammaksi – äidiksi. Oli ihanaa kuulla ystäviltä ja tutuilta kommentteja ”eihän sinua enää tunnista”, ”oletpa nuorentunut”, ”sinussa on jotain uutta ja upeaa”, ”kylläpäs näytät hyvältä”… mikäs sen parempaa palautetta onnistumisesta J

Oikeat tavat ruokailla ja oikeat valinnat sekä usko itsensä muuttumiseen saa aikaan tuloksia. Slanka auttaa siinä eri vaihtoehdoin ja Teijan ohjauksen sekä tuen avulla tätä tietä olen jaksanut kulkea.

Retkahduksiakin sattui ja siitä seuraukset olivat nopeasti nähtävissä. En siltikään tuominnut  itseäni vaan otin niskasta kiinni uudestaan ja jatkoin minulle sopivin tavoin. Paluuta entiseen ei tule, vaan todellakin haluan ylläpitää hyvää oloani. Haluan pitää itseni hoikemmassa koossa. Tiedostan itse juuri minulle sopivan koon. Ei pelkästään puntarin kg määrät tai nauhan mitat kerro kaikkea kuitenkaan, vaan se kokonaisuus.

Iso kiitos valmentajalleni Teija Vanhatalolle sekä läheisille jotka ovat tukeneet tässä muutoksessa.

- Tanja -

 
   

Jaana - 10 kg

Slanka toimii tehokkaasti!

Kahden pienen lapsen kanssa hoitovapaalla olevana äitinä ja pitkiä työpäiviä tekevän yrittäjämiehen vaimona päiväni täyttyvät lasten- ja kodinhoidosta, eikä minulla juurikaan ole ollut aikaa itselleni. Niinpä oma aikani oli sitä, että illalla muun perheen mentyä nukkumaan, oikaisin sohvalle herkku-iltapalan ja naposteltavien kera. Muutenkin ruokavalioni oli retuperällä. Perheelle tein kyllä päivittäin normaalia kotiruokaa, mutta arkisin söin itse milloin mitäkin, isoja annoksia täyttäviä kaloreita, mutta tuskin lainkaan ravitsevaa. Painokäyrä oli tasaisessa nousussa, vaatteet kiristivät ja peilikuva lakkasi miellyttämästä. Päätin, että tästä isompaan vaatekokoon en siirry. Viimeinen niitti oli se, kun minulta kysyttiin loppuvuodesta 2012, odotanko kolmatta lasta, enkä siis ollut raskaana.

Olin ystävältäni kuullut Slankasta ja sen tehokkuudesta. Sain häneltä minttusuklaa-pirtelön maistiaisiksi ja hämmästyin, miten hyvää se oli! Alkuvuodesta 2013 paikallislehdessä oli mainos Slanka-infotilaisuudesta ja päätin, että nyt on muutoksen aika. Ilmoittauduin infotilaisuuteen ja vakuutuin valmentaja Teija Vanhatalon sanoista. Vaikka päätavoitteenani onkin täydellinen ruokaremontti, halusin kuitenkin tehokkaan alun painonpudotukselleni, että kokisin onnistumisen riemua. Niinpä aloitin Maxi-tasolla. Alku oli lupaava, mutta kolmantena päivänä meinasi seinä nousta vastaan. Päätäni särki särkylääkkeestä huolimatta ja oksetti. Onneksi Teijan apu oli helposti saatavilla. Puhelimen välityksellä sain häneltä muistutuksen ja samalla selityksen huonolle ololleni, josta oli jo infotilaisuudessa kerrottu. Sain roimasti henkistä tukea siihen, että kaikki on kuitenkin kunnossa ja pystyin jatkamaan. Kroppani siis reagoi todella voimakkaasti ketoosiin siirtymiseen ja olin juonut liian vähän vettä. Tästä selvittyäni oloni on ollut todella hyvä, virkeä, ilman päänsärkyä tai muitakaan vaivoja ja paino on laskenut tasaisesti! Myös liikunta on palannut mukaan kuvioihin.

Olin yllättynyt, miten hyviä Slanka ateriat ovat ja miten tehokkaasti ne toimivat! Viikoittaiset tapaamiset Teijan kanssa neuvoineen ja vinkkeineen antavat lisätsemppiä. Hyvän painonpudotusvauhdin ja koko ajan kohentuvan olon takia pysyttelin Maxi-tasolla 5 vkoa ja saavutin tavoitepainoni pudotettuani tänä aikana 10 kg! Peilikuva miellyttää taas ja oloni on mahtava: minä onnistuin eikä tehnyt edes tiukkaa! Nyt opiskelen Teijan avustuksella uusia ruokailutottumuksia säilyttääkseni saavuttamani hyvän olon!

- Jaana  34 v.-

 

 

   

Kati - 14 kg

Slankalla on helppo laihduttaa, koska pirtelöt maistuvat todella hyviltä!

Olen Kati, 34 vuotias.

Olen ollut tyytymätön itseeni oikeastaan siitä lähtien kun pituuskasvuni loppui 161 cm:iin ja sain naiselliset muotoni noin 15 vuotiaana. En ymmärtänyt olevani kaunis, vaan tuijotin vain vaakaa ja pidin itseäni lihavana (painoin tuolloin noin 62 kg). Sitten vuosien mittaan paino nousi aina silloin tällöin 1-3 kg. En koskaan pukeutunut lyhyisiin hameisiin tai shortseihin, kun olen niin hävennyt itseäni.

Kaikenlaisia laihdutuskeinoja on tullut kokeiltua kaalidieetistä pussijuomiin, mutta minulla ne eivät ole toimineet. Parhaimmillani olen saanut laihdutettua n. 2 kg. En pidä itseäni laiskana ihmisenä, enkä ole koskaan ollut kova syömään karkkia. Ruokavaliooni ei myöskään ole oikein koskaan kuuluneet salaatinkastikkeet, limsat, mehut tai leivonnaiset. Eli en mielestäni syönyt niitä tuotteita, jotka jättämällä pois ruokalistasta, saa helposti vähennettyä päivän kalorimäärää.

Muutama vuosi sitten ymmärsin, että minun ongelmani oli liian vähäinen liikunta, liian suuret annoskoot ja leipä. Rakastan leipää!!

Tuossa sitten viime kesän lopulla työkaverini pudotti painoa nopeasti todella paljon ja kysyin että miten ihmeessä?!? Vastaus kuului : ”Slanka”.

Pohdin sitten ajatusta noin kuukauden. Eräänä päivänä poikkesin veljeni luona vaa’assa ja se kertoi minulle 90,4 kg! (itselläni ei tuolloin ollut vaakaa joten edellisestä punnitsemisesta oli hetki aikaa). Tuolloin päätin että nyt riittää! Olin aina ajatellut että, ei koskaan yli 90 kg.

Kun sitten tapasin valmentajani Teija Vanhatalon ensimmäisen kerran, vaaka sanoi 88,7 kg. Veljeni vaaka oli siis näyttänyt hieman yläkanttiin, mutta hyvä niin. Saipahan se tämän naisen liikkeelle!!

Ensimmäiset päivät olivat hankalia maxi tasolla, mutta tuttua hommaa, koska olin muutaman kerran elämässäni ollut paastolla, joten tiesin mitä tuntemuksia odottaa. Kolmantena päivänä olin hieman huonovointinen, mutta olo helpottui kun otin pikkuisen merisuolaa ja mutustelin jääpaloja.

Olo ei kuitenkaan ollut mahdoton, koska aloin jo tuolloin tuntea mukavaa keveyttä. Kilot alkoivat lähteä hyvällä vauhdilla, kun turha turvotus lähti vajaassa viikossa. Olin maxi tasolla 3 viikkoa ja painoa lähti tuossa ajassa jo 6,1 kg! Olin todella iloinen, ylpeä itsestäni, pirteä ja itsetuntokin alkoi nousta. Slankalla on helppo laihduttaa, koska pirtelöt maistuvat todella hyviltä, eivät ole jauhoisia, nälkä pysyy poissa, eikä liikkua tarvitse hullunlailla.

Sitten joulun alla tuli minun kompastuskiveni esiin, mutta siitä myös selvisi jotain…

Ensinnäkin: Söin 3-4 hapankorppua ja turposin heti 2-3 kg. Päänahkani alkoi kutista ja vatsa tuli kipeäksi. Minulla on joskus nuorena todettu allergiatesteillä yliherkkyys viljoihin, paitsi kauraan. Huomasimme Teijan kanssa yhdessä, että siinä oli syy monta vuotta kestäneeseen huonoon olooni. Kuiva iho, päänahan kutina, vatsavaivat, väsymys, masentuneisuus ja turpoaminen. Ne johtuivat selkeästi siitä, että minulla ON vilja-allergia!! Nyt sen huomasi heti, kun en ollut syönyt viljoja Slanka ohjelman aikana ja heti kun söin, niin vähäinen määrä viljaa riitti siihen, että minulle tuli oireita.

Sitten toinen mokani oli mennä viihteelle. Vaikka yritin valita “kevyempiä” vaihtoehtoja, niin silti se vaikutti Slankailuuni noin viikoksi! Eli ei kannata!

Muutamia pieniä lipsahduksia tuli. Niillä sain aikaan kierteen, jolla paino lakkasi putoamasta. Sain pois 15 kg, mutta yli kuukauden joulun molemmin puolin paino pysyi samassa. Tiesin täysin, että syy oli itsessäni ja masennuin hieman. Meinasi vanha ”sarvipää” päästä nostamaan päätään. Se joka on sanonut minulle ennenkin: ”Lopeta vaan, et kuitenkaan onnistu!”

Keräsin kuitenkin itseni. Muistelin edellistä onnistumistani ja sitä, miksi haluan painaa alle 65 kg. Sain koottua itseni ja otin Teijaan yhteyttä ja nyt matkamme jatkuu. Olen taas todella innostunut ja energinen.

Odotan kerrankin kesää, mitä en oikein ole ennen tehnyt, enkä malta odottaa uusien uimapukujen kokeilua. Voitteko uskoa!?

Kiitos Slanka, Kiitos Teija ja kiitos itselleni!

- Kati -

 

 

 

Kaisa - 15 kg

Pidän Slanka-ohjelmasta ja sen vaivattomuudesta.

 

On kummallista miten helposti itseään voi pettää, kun kyseessä on painonnousu.

Oma kamppailuni ylipainon kanssa alkoi jo
parisenkymmentä vuotta sitten. Matkan varrella laitoin hanttiin
kertyvälle ylipainolle useita kertoja, mutta tyypillisesti minulle
kävi niin kuin monelle muullekin. Paino kipusi vähitellen entisiin
lukemiin ja sitten jo hiukan sen ylikin.

Syksyllä 2012 kuulin oman paikkakuntani Slanka-painonpudotusryhmästä, jota Teija Vanhatalo ohjaa. 
Olin jo muutaman kuukauden ajan liikkunut paljon ja säännöllisesti. 
Paino ei vain laskenut! Kypsyttelin parissa viikossa ajatuksen, että aloitan  Slanka-ryhmässä. 
Lisäksi työkaverinkin hyvä esimerkki kannusti siihen. Myös toinenkin ystävä lähti mukaan ja samalla sain hänestä lenkkikaverin.

Pidän Slanka-ohjelmasta ja sen vaivattomuudesta. Pirtelö tai ateriapatukka on helppo ottaa matkaan mukaan. 
Tiedän saavani kaikkitarvittavat ravintoaineet mitä kroppa tarvitsee, mutta ei kuitenkaan turhia kaloreita. 
Myös kehonkoostumusanalyysit ovat olleet itselle tärkeänä tukena tässä painonpudotusmatkassa.

On ollut hienoa huomata, että lihasmassakin on nousussa ja tietysti rasva sulaa pikkuhiljaa.

Välillä on matkan varrella tullut turhautumisia ja väsymistäkin, mutta sitten on ystävien ja Teijan kanssa taas tsempattu eteenpäin.

Painoa on pudonnut todella tuntuvasti, -15kg ja liikkuminen tuntuu ja maistuu huomattavasti mukavammalta.

Matka kohti hyvän olon painoa jatkuu vielä. Oloni on jo nyt hyvä, mutta haluan vielä jatkaa matkaa ja katsoa vieläkö se neljäskin  viisi kiloa putoaisi pois painamasta.

Kevätaurinko alkaa nimittäin muistuttaa kesän tulosta ja siitä, että  pian minulla ei ole kaapissani enää yhtään sitku-vaatetta!

- Kaisa -

 

 

 

Ilona - 14 kg

Olin jo pitkään harkinnut, et jotain " tarttis" tehdä. Mielestäni söin terveellisesti ja lenkkeilin päivittäin. Lisäksi kävin jumpalla ja joogassa viikottain. Silti paino ei laskenut. Ystäväni kertoi, että on kyllästynyt läskeihinsä ja hänen tekisi mieli  kokeilla Slankaa. Minä olin valmis kuin sotapoika, joten menoksi. Itse olin nähnyt tuttavieni onnistumisia, että kyllä Slankalla saa avun.

Myöhäissyksyllä 2012 aloittelimme urakan. Kun kilot alkoivat pudota, niin olotilakin alkoi tuntua kevyemmältä ja pikkuhiljaa sai katsella kaapin perukoista pieneksi jääneitä vaatteita. Yllätuys oli se, että aika moni vaate sopi tähän uuteen olemukseen. Välillä on ollut uskonpuute, mutta sisulla on menyt eteenpän. Parhaita asioita on ollut se, kun on saanut rasvat sulamaa ja lihasmassakin on parantunut.

Tukea olen saanut valmentajaltani Teija Vanhatalolta ja ystävän kanssa olemme toinen toistamme tsempanneet. 

Matka jatkuu vielä hieman ja nyt katsotaan mihin olen päässyt kesään mennessä. Etappi on melkein saavutettu ja nyt jo astelen yli 2 vaatekokoa kevyempänä.

Kyllä mummokin voi laihduttaa! Näin sitä jaksaa paremmin lastenlasten kanssa puuhastella ja ennen kaikkea oma olotila kohenee. Hyvä Slanka, kyllä lähtee läskit - sisulla ja sydämellä!

Sortsikelejä odotellen...

- Ilona -

 
   

Marjatta - 20 kg

Diabeetikon tarina – tie elämään

Kymmenen vuotta sitten alkoi elämässäni kausi, jolloin painoni alkoi nousta vähitellen ylöspäin. Jotakin muutosta oli elimistössäni tapahtunut. En tiennyt, mitä…   Siihen asti olin ollut normaalipainoinen.  Olin usein uupunut ja merkillinen väsymys vaivasi. Työtä oli paljon. Laitoin väsymykseni työn paljouden piikkiin.  Minulla todettiin lieviä sydämen rytmihäiriöitä ja sain siihen lääkityksen.  Elämä jatkui vaihdellen pirteyden ja väsymistilojen välillä. Söin suositeltuja  “terveellisiä kevyttuotteita”.  Leipää söin todella paljon.  Lisäksi alkoi tuntua, että vaikka söisin mitä, nälkä/jano  vaivasi edelleen.  Kummallinen uupumus vaivasi myös taustalla.  Paino nousi hitaasti ylöspäin. Jouduin uusimaan vaatevarastoni useampaankin kertaan. – Näin jälkikäteen ajateltuna ymmärrän, että  aineenvaihduntani oli mennyt tyystin sekaisin – sekä rasva- että sokeriaineenvaihdunta.

Vuonna 2010  minulle tehtiin sokerirasituskoe ja silloin selvisi itsellenikin terveysongelmieni syy – diagnoosi; Diabetes 2.  Alussa sain vahvan diabeteslääkityksen, jota söin puoli vuotta. Näin alkoi jatkuva verensokerien tarkkailu kotitestein  sekä aika-ajoin diabeteshoitajan tapaamiset. Hyvin nopeasti lääkitys alkoi tehota ja tuntui siltä kuin olisin herännyt jostain unesta. Elämääni alkoi tulla paljon valoa, pirteyttä ja uutta voimaa. Elimistöni alkoi tasapainottua, kun insuliinin määrä alkoi pysyä tasaisempana. Sokeriarvot vakiintuivat pidemmäksi aikaa normaalille tasolle. Veriarvoja tarkkailtiin, kunnes todettiin, että maksa-arvoni ovat nousseet.  Lääkäri epäili, että diabeteslääkitykseni on vaikuttamassa siihen ja silloin lääkäri päätti, että lopetetaan lääkitys ja katsotaan, miten jatkossa mennään.

Mielestäni olin aina syönyt monipuolisesti ja hyvin, mutta liikaa. Muutin ruokatottumuksiani vielä enemmän lautasmallin suuntaan. Painoni laski hieman, mutta se jäi kuitenkin korkeaksi. Ylipainoa oli edelleen paljon. Noin 8 kuukautta ilman lääkitystä kaikki menikin hyvin, kunnes sokeriarvot alkoivat jälleen vähitellen nousta. Samalla maksa-arvoni nousivat jälleen. Minulle tehtiin laajat maksakokeet ja niistä nähtiin, että maksa-arvoni nousu johtui   diabeteksestä ja maksan rasvoittumisesta, johon vaikutti myös huomattava ylipainoni. Muutoin veriarvoni olivat hyvät.

Nyt olisi ollut edessä jälleen lääkityksen aloittaminen uudelleen, mutta…  Minä ehdotin lääkärille itse, että mitä jospa kokeilisimme painonpudotusta! Sovimme parin kuukauden päähän tarkistuksen ja verikokeet.  Alkaisin heti niukkahiilihydraattisen dieetin ja myöhemmin jatkaisin vähähiilihydraattisella dieetillä. Lääkärini tuki aloitettani.  Siitä lähti uusi elämäni.

Aloitin samalla myös tutkimaan tarkemmin ns. kevyttuotteita ja totesin niiden olevan salakavalia hiilihydraattipommeja. Ihmekös tuo – Suomessa on ilmeisesti paljon piilodiabeetikkoja, kuten minäkin olin. Nykyään luen kaikki tuoteselosteet erittäin tarkkaan. Vältän ns. kevyttuotteita sekä lisäaineita. Valmistamme kotona mahdollisimman luonnonmukaista ruokaa.

Olin selvittänyt itselleni erilaisia vaihtoehtoja ja mietin miten voisin onnistua pudottamaan painoani. Hankin ensin itselleni avuksi VLCD tuotteen ja noudatin ohjeita, joita löysin netistä. Paino alkoi laskea. Painon putoaminen alkoi  tuntua kehossa kevyemmältä ja nälkä ei enää vaivannut. Olo tuntui jopa erittäin hyvältä.

Alettuani dieettini kaipasin kuitenkin vertaistukea ja kuulin, että Kankaanpäässä on henkilö, joka on saanut hyviä tuloksia asiakaskuntansa parissa. Ongin hänen nimensä esiin ja otin häneen yhteyttä. Siitä alkoi minun ja Teija Vanhatalon välinen hyvä yhteistyö.

Jatkoinkin sitten elämäntapamuutostani Slankalla ja samalla sain Teijalta hyviä neuvoja sekä tukea. Slanka-tuotteet ovat maukkaita ja niitä on helppo yhdistää eri ruoka-aineiden kanssa. Teija pyrkii ottamaan yksilölliset toiveet huomioon ja osaa suhtautua hyvin kokonaisvaltaisesti tähän asiakkaansa suureen elämänmuutokseen. Sitä arvostan suuresti.

Olen pitänyt päiväkirjaa. Se auttaa minua pysymään ruodussa sekä muuttamaan vähitellen elämäntapani terveellisemmäksi.  Diabetes 2 on edelleen taustalla, vaikka minulla ei olekaan enää mitään lääkitystä, mutta sen olemassaolo on huomioitava. Otan verensokerin arvot itsestäni viikoittain ja ne ovat olleet tasaisen hyvät. Helmikuussa 2013 otetut verikoetulokset olivat erittäin hyvät  – myös kolesteroliarvot.

Olen käyttänyt apuna Fineli.fi:n sivuilta löytyvää ravintoainetaulukkoa, josta löytyy mm. eri ruoka-aineiden  ravintomäärät. Se lista oli alussa minulla ahkerassa käytössä.  Nyttemmin osaan jo arvioida paremmin päivittäisen hiilihydraattimäärän. Noudatan Slankan mallia, Teijan ohjeita ja kuuntelen kehoani.

Kun sain painoni noin 20 kg alemmaksi, pidin muutaman kuukauden tauon, jolloin annoin elimistöni tasapainottua uuteen olotilaan. Kävimme häämatkalla Israelissa aviomieheni kanssa lokakuussa 2012  ja söin siellä hallitusti kaikkea. Koska matkalla liikuimme paljon, kulutin myös nopeaan ylimääräiset hiilihydraatit.

Helmikuussa 2013 jatkoimme painonpudotusmatkaani. Tavoitteeseeni on matkaa vielä noin 12 kiloa.

Tuntuu hyvältä löytää vähitellen kehostaan se alkuperäinen Marjatta, joka olen ollut suurimman osan elämästäni. Veriarvoni ovat olleet loistavat kaikilta osin ja vointini on hyvä. Ainoa ongelmani on ollut nukkuminen. En millään saa nukuttua riittävästi. Yöuneni tuntuvat välillä menevän pätkittäin ja se hidastaa rasvan palamista kehossa. Tästähän on olemassa myös tutkimustuloksia. Jos nukkuu vain noin 6 h, niin rasvaa palaa 50 % vähemmän kuin nukkuessa 8 h. Edelleen joudun siis kiinnittämään huomiota yöuneni pituuteen.

On upeaa saada tarvittaessa tukea tässä painon alennuksessa Slanka-valmentajaltani Teijalta. Hän on mahtava tyyppi, hyvin kannustava ja taitava sairaanhoitaja, hän tietää, mistä puhuu.

Parasta tässä koko matkassa on, että minulla on hyvä ja energinen olo ja on ihanaa saada terveytensä takaisin.

Matka jatkuu  – loppusuora edessä.

Iloisin terveisin Marjatta :D

 

 

Elisa - 21 kg

Aloittaminen on joka asiassa se vaikein osuus, niin tämänkin elämänmuutoksen kanssa.

Olen sellainen herkuttelija ja aina löytyi syy herkutella. Söin ilooni ja suruuni ja joka kerta palkitsin itseni hyvällä syömisellä.

 Kun oli ollut raskas päivä takana niin ei kuin kauppaan, ja myös silloin kun tunsin ilon aihetta, joten tämänhän tarkoitti sitä, että sain syödä aina.

 Sitten tapahtui se mikä monelle muullekkin varmasti, en halunnut mennä enää vaa’alle. Sen tulokset saisivat pahanmielen.

Kun 2010 oma ryhmäni nuoriso- ja vapaa-aikatyön opiskelijoita saapui Kankaanpään opistolle, jonain herkkänä hetkenä menin lupaamaan, että kun he valmistuvat kolmen vuoden kuluttua niin olen 30kg laihempi. Niinpä minä, joka en KOSKAAN jätä mitään viimetinkaan aloitin elämänmuutokseni 14.1.2013. HUH….

Olin jo keväällä 2012 lukenut Kankaanpään seudusta SLANKASTA ja niinpä otin yhteyttä Teija Vanhataloon ja sovimmekin tapaamisen Ikaalisiin ja siitä alkoi seitsemän viikon elämämuutos, joka kuitenkin päättyi hetkellisesti, kun lähdin käsityömatkalle Viroon. Minä tyttö unohdin

 Slanka ateriat, en pelkästään kotiin, vaan sillä hetkellä elämänmuutokseni loppui siihen.

Vuosi vaihtui ja 14.1.2013 se sitten TODELLA ALKOI, aikaa siis jäi 4,5kk (20vko) lupaukseni täyttämiseen, joka tarkoitti sitä, että painoa pitäisi pudota 1.5kg/vko.

Ensimmäiset viisi viikkoa olin Maxi tasolla ja löysin pirtelöistä pikkuhiljaa oman suosikkini mansikkapirtelön. Yllättävän helppoa se oli, vai kuultaako aika vain muistot. Alussa paino putosikin hyvin ja mieliala nousi sen myötä. Joka aamuiset puntarissa käynnit toivat intoa jatkamiseen.

10 viikon jälkeen alkoi minusta alkoi tuntua, että näkökö minulta on heikentynyt, kun tulokset eivät olleetkaan joka aamu miinusmerkkiset.

 Kertaakaan ei kuitenkaan tullut mieleen, että tämä olisi tässä nyt.  Muutamiakin kertoja keskustelimme Teijan kanssa, että mikä nyt on, kun paino vaan ei putoa niin paljon.  Jälleen hyvän tsemppauksen jälkeen usko tähän elämänmuutokseen lujittui.

Oman ryhmäni valmistumispäivä lähestyi lähestymistään, ja painonpudotus tuotti tulosta. Olin jo viikkojen ajan opetellut syömään terveellisesti, pikkuleivät ja karkit oli jo mennyttä aikaa ja uskomatonta niitä ei tehnyt edes mieli. Ehkä kaikista vaikeinta tämän matkan aikana on ollut juuri tuo miten oppia syömään enemmän ja säännöllisesti, mutta jälleen Teijan neuvojen myötä sekin on alkanut onnistumaan.

Niin valmistui 31.5.2013 Kankaanpään opistolta 14 Nuoriso ja vapaa-aikatyön ammattilaista ja minä plikka sainkin sit pudotettua painoani 21 kg.

Vaikkakin jäin 9 kiloa asettamastani tavoitteesta, olen tyytyväinen. Painoa putosi kuitenkin noin kilo per viikko.

Matka siis jatkuu ja aina ennen luulin, että eihän kesällä nyt kukaan voi laihduttaa. Nyt tiedän, että voi! Juhlat, grillimakkara ym. on sallittua kunhan vaan muistaa, että kohtuus kaikessa. Ruotuun pitää palata takaisin. Tätä ohjetta en ennen osannut noudattaa.

Liikunta on ollut minulle aina haaste ja periaatteeni “liikunta tapaa luovuuteni” on ollut mottoni, nyt olen edennyt silläkin saralla eteenpäin ja olen käynyt ostamassa jo kunnon lenkkarit, joten nyt pitää vain alkaa ulkoiluttamaan niitä. Jaksan nykyään enemmän, ja yleiskunto on parantunut ja usko että liikunnan lisääminen tuo siihen vielä tarvittavaa lisää.

Nyt kesäkuun 12 päivän 2013 tavoitteeseeni on matkaa 6.4kg, ja mää plikka tykkään jo jopa vaatekaupassa käynneistä.

- Elisa -

 

 

   

Hanne - 17 kg

En ymmärrä miten tässä oli näin päässyt käymään?

Paino vaan nousi pikkuhiljaa uusille kymmenille. Yritystäkin oli välillä pudottaa painoa. Tekosyitä ja myös ihan oikeita syitä epäonnistumiseen oli aina, lopulta sitä vaan luovutti. Olen aina ollut ”minulle kaikki ja heti, mielellään jo eilen” tyylinen ihminen, joten liikunnan lisääminen ja ruuan vähentäminen painon pudotukseen oli liian hidastempoista minulle. Kyllähän meistä varmasti jokainen tietää miten kuuluisi syödä terveellisesti, miksi se vaan on niin vaikeaa toteuttaa?

Olin kuullut Slankasta ja onnistuneesta painonpudotuksesta keväällä 2013. 
Kesän ajan kypsyttelin asiaa mielessäni ja naapurin innoittamana varasin Teijalle ajan 9.8.2013.
Aloitin Maxi-tasolla jo heti seuraavana päivänä kun olin käynyt Teijan luona.
Päätin, että nyt loppuivat tekosyyt siirtää elämätapamuutosta, sille seuraavalle kuuluisalle maanantaille! 
Ensimmäinen viikko meni yllättävän helposti, mitä nyt vähän päätä särki alkupäivinä. Ensimmäisen viikon pudotetut kilot motivoivat kummasti jatkamaan! 
Toinen viikko oli huomattavasti helpompi, kolmas vielä helpompi ja neljännellä viikolla olo oli aivan mahtava, eikä ihme -8kg oli vähemmän kannettavaa. 
Myös liikunta alkoi tuntua hyvälle tämän jälkeen.

Neljän viikon jälkeen aloimme lisätä proteiinia ja kasviksia ruokavalioon. 
Paino jatkoi silti putoamistaan hitaasti mutta varmasti! Säännöllisillä käynneillä Teija teki aina tarvittavia muutoksia ruokavaliooni. 
Yleensä meni aina muutama päivä sulatellessa, että mitä kaikkea ihanaa saan taas syödä, Slanka aterioiden lisäksi. 
Slankalla laihduttaminen on ollut todella helppoa, hyvänmakuisten tuotteiden sekä loistavan valmentajan tuen avulla. Valmentajan tuki on ollut todella suuri, koska Teijalta olen saanut aina tarkat ohjeet mitä ruoka-aineita saan syödä ja kuinka paljon. Nälkää ei ole tarvinnut nähdä! 
Nyt marraskuussa lenkille lähtiessäni mietin kantaisinko liki saman painoista poikaani mukana, kuin minulta on painoa pudonnut. 
Näin konkretisoituna tajuaa, että kevyemmin sitä pystyy liikkumaan ja olemaan ilman ”lisäpainoa” vartalossaan. 
Ja tunnen oloni energisemmäksi, itsevarmemmaksi ja jaksan paremmin. 
Alkuperäiseen tavoitteeseen on matkaa enää muutama kilo, ja sen näyttäisin saavuttavan todella helposti ja sen innoittamana myös lopullista tavoitepainoa on muutettu. Matka tähän asti on ollut yllättävän helppoa ja avannut minun silmät ruuan suhteen.
EI TARVITSE syödä pelkästään ”pupun ruokaa” laihtuakseen ja voidakseen hyvin! 
Ainoa ”huono puoli” laihtumisessa on ollut se, että vaatekaapin sisällön joutuu päivittämään kokoja pienemmäksi, kihlasormusta unohtamatta :D
Voin suositella muillekin Slanka ohjelmaa sen helppouden ja toimivuuden vuoksi. Slanka-ateriat ovat maultansa hyviä.

-Hanne-

 

 

   

Olen 22-vuotias nuori nainen

Perheeseeni kuuluvat aviomies, puolivuotias tytär sekä liuta eläimiä. 
Oma painonpudotustarinani on ehkä vähän poikkeuksellinen, sillä minulla ei ole koskaan ollut varsinaista ylipainoa. 
Lähdin pudottamaan painoa Slankan avulla, koska en ollut enää ollenkaan tyytyväinen ulkonäkööni.

Muutaman viime vuoden aikana painoa on kertynyt reilut kymmenen kiloa. Olen 164 cm pitkä ja painoni oli lähtötilanteessa 66,8kg.
Painonnousu johtui selkeästi siitä, että aloimme käydä ystäväni kanssa lähes joka viikonloppu viihteellä, ja tietysti siihen kuului aina ”roskaruoka”. 
Töissä söin jatkuvasti suurempia ruoka-annoksia. Makea maistui myös päivittäin kahvitauolla. Kun tajusin tilanteeni, päätin moneen kertaan parantaa ruokailu- ja liikuntatottumuksiani. Kun tulokset eivät alkaneetkaan näkyä viikossa, luovutin, kerta toisensa jälkeen.
Jo reilu vuosi sitten myönsin itselleni, että en pysty tähän yksin.
Minulla ei ollut läheskään tarpeeksi itsekuria, päättäväisyyttä tai pitkäjänteisyyttä pudottamaan painoa omin neuvoin. Sattumalta samaan aikaan eräs tuttava kertoi Slankasta, ja samalla näin kävelevän esimerkin Slankan toimivuudesta. Niinpä otin viime syksynä ensimmäisen kerran yhteyttä painonpudotusvalmentaja Teija Vanhataloon.
Emme päässeet kuitenkaan aloitusta pidemmälle, kun huomasin olevani raskaana. Sain Teijalta kuitenkin ohjeet hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon, jolla saisin painoni pidettyä raskausajan kurissa. Alussa se onnistuikin hyvin. 
Paino nousi kuitenkin 17 kiloa.
Synnytyksen jälkeen sain liikunnalla raskauskilot pois, mutta tunsin kuitenkin oloni tukalaksi. Vaatteet kiristivät päällä ja peilikuva ei miellyttänyt ollenkaan; viime vuosien aikana kertyneet liikakilot olivat edelleen jäljellä.
Olen kuullut paljon kommenttia, että ei minun tarvitse laihduttaa. Se on imartelevaa, mutta toisaalta myös todella ärsyttävää. Kukaan ei tiedä, miltä minusta tuntuu omassa kehossani! Oma olo kertoo kaiken. Imetyksen loputtua sitten yhtenä aamuna vain päätin, että nyt nämä ylimääräiset kilot lähtevät! Otin välittömästi yhteyttä Teijaan, toistamiseen. Ajattelin, että nyt jos koskaan on oikea aika!
Ensimmäisellä tapaamisella Teija kertoi painonpudotusprosessista, sen aloittamisesta sekä sivuvaikutuksista. Paaston aloittaminen kuulosti hyvältä, eivätkä mahdolliset ensimmäisen viikon sivuoireetkaan pelottaneet. Sain kattavan infon Teijalta koko prosessista ja siksi painonpudotus olikin mukavaa ja turvallisen tuntuista aloittaa. Kaikki negatiiviset ennakkoluulotkin katosivat. Tapaaminen oli valtavan motivoiva ja innostava, ja lähdin kotiin intoa puhkuen!
Aloitinkin paaston heti samana päivänä.

Ensimmäinen päivä oli hyvä, olo oli mahtava ja intoa riitti. Olo tuntui jo heti keveämmältä, kun tiesi, mitä on tulossa! Toinen ja kolmas päivä sitten olivatkin yhtä tuskaa. Päätä särki, väsytti, oli koko ajan vilu ja teki kovasti mieli syödä. Juurikin niitä sivuvaikutuksia, joista oli puhuttu. 
Kiukkuinenkin kuulemma olin ja näytin ihan kävelevältä haamulta. Silloin uskoani koeteltiin, mutta jatkoin sinnikkäästi. Nälkä ei ollut oikeastaan missään vaiheessa. 
Pikkuhiljaa olo alkoi helpottua: päänsärky katosi, energia alkoi lisääntyä, mieli oli parempi ja motivaatiokin palaili. Huimausta ja heikotusta esiintyi ajoittain, etenkin kahvakuulaillessa. 
Olen aina ollut hyvä juomaan vettä, joten vedenjuonti ei tehnyt tiukkaa. Maistelin alussa lähes kaikkia keitto- ja pirtelömakuja. Tykästyin heti pirtelöihin. Se mietitytti, että onkohan ihan hyvä ajatus syödä pelkkiä makeita pirtelöitä, mutta Teija kertoi, että saman ravintoarvon omaavia ovat kaikki pirtelöt ja keitot! 
Suosikkimakuja olivat ehdottomasti suklaiset maut sekä vanilja. Pirtelöissä ainoa huono puoli oli, että pureskeltavaa ei ollut yhtään ja aterian söi niin nopeasti. Muuten kyllä nautin herkullisen makuisista Slanka-aterioistani täysin siemauksin viimeiseen pisaraan asti!
Etenkin ensimmäisten viikkojen aikana jouduin käymään paljon keskustelua itseni kanssa. Pohdin, väittelin itseni kanssa, perustelin asioita. 
Keskustelin paljon läheisten ja ystävien kanssa, mikä auttoi valtavasti omaa ajatustyötä. Perustelin itselleni jatkuvasti, miksi teen tätä: jotta olisin onnellisempi, tyytyväisempi itseeni ja oloni parantuisi. 
Ja kaikki ihanat vaatteeni mahtuisivat taas päälle.

Pahimpia päiviä ja hetkiä olivat ne, kun oli yhteisiä ruokailuja perheen ja sukulaisten kanssa. Olen tottunut siihen, että silloin ruokaan panostetaan ja siitä on saanut aina hyvällä omallatunnolla nauttia. 
Yhteiset ruokailut ovat aina myös tärkeitä sosiaalisia tilanteita. Minun ei tehnyt mieli lähteä kotoa mihinkään, koska tuntui, että kaikkeen tekemiseen liittyy syöminen: ostoksille lähteminen, elokuviin meno, kyläily… Näin ollen vapaa-ajasta nauttiminen perheen kanssa jäi joksikin aikaa vähemmälle.

Ensimmäisten viikkojen aikana, kun jokin asia otti päähän, ärsytti samalla se, ettei saanut syödä mitä haluaa. 
Olin tottunut siihen, että puran sekä kiukun, väsymyksen että ilon, kaikki tunteet, syömiseen. Mieli oli usein maassa, mutta asioiden pohtiminen auttoi. 
Etenkin ajatus siitä, että tämä on omaksi parhaakseni ja kyllä minä vielä joskus saan syödä “herkkujakin”.

Teija antoi hyvän neuvon niille hetkille, kun jokin asia ottaa päähän: mieti, mikä ottaa päähän. Mieti, voitko tehdä asialle jotain nyt; tee se. Jos et voi, mieti, voitko tehdä jotain huomenna vai vasta viikon päästä, vai pitääkö vain odottaa, että asia ratkeaa. 
Tämä on auttanut minua paljon. Tapaamiset Teijan kanssa ovat antaneet joka kerta rutkasti lisää motivaatiota ja intoa jatkaa. Tapaamisilla on pohdittu yhdessä asioita, niin painonpudotukseen kuin kaikkeen muuhunkin omaan elämään liittyen.
Olen saanut moneen mieltä askarruttavaan kysymykseen selityksen ja perustelut.
Ilman Teijan tukea ja kannustusta en olisi päässyt ensimmäistä päivää pidemmälle painonpudotustaipaleellani!
Kokokehonanalyysiä on seurattu säännöllisesti. Ensimmäisten viikkojen aikana painoni putosi hienosti, samoin kehon rasvaprosentti. 
Kun siirryin seuraavalle tasolle painonpudotuksessa, oli suuri muutos saada kahden viikon paaston jälkeen ”tavallista” ruokaa: mm. kasviksia, kanaa, vaaleaa kalaa, kananmunaa ja raejuustoa, ja pelkästään se jo paransi mielialaa. 
Olen aina tykännyt syödä kasviksia raakana. Opettelin heti syömään myös muulla tavoin valmistettuja kasviksia. 
Tässä vaiheessa oli mukava ekstra, kun sai syödä yhteisillä perheaterioilla kanasalaatin, Slanka aterioiden sijaan! 
Siitä taas parin viikon kuluttua lisäsimme ruokavalioon kaikki lihalaadut sekä marjat. Marjoja en ole ennen kovinkaan paljon syönyt. Slanka-omenapuurosta tuli tässä vaiheessa ehdoton suosikkini: marjat tekivät siitä entistä maukkaamman! Lisäksi otin ateriapatukat osaksi ruokavaliota. Ne maistuivatkin päiväkahvin kanssa! 
Ruokamäärän lisäys teki sen, että sain syödä viisi kertaa päivässä! Koin syöväni jo tässä vaiheessa lähes normaalisti. En ajatellut enää, etten saa syödä.

Olen liikkunut koko ajan: käyn päivittäin lenkillä sekä kerran viikossa kahvakuulassa ja pilateksessa. Olen huomannut, että liikunta ei kuitenkaan ole painonpudotuksen vaatimuksena, vaan se mitä syön. Pienen lapsen äitinä aikani ei riittäisi, jos pitäisi jatkuvasti liikkua, kuluttaakseen sen mitä syö. Se olisi myös kovin stressaavaa. Liikkuminen ja raitis ilma tuovat kuitenkin hyvän olon ja tarvitsenkin sitä päivittäin, mutta ilman stressiä.
Nyt olen alkanut pikkuhiljaa siirtyä painonhallintaan. Ensimmäinen tavoite, 59kg, alkaa olla lähellä. 
Kahdeksan viikon ja noin seitsemän kilon painonpudotuksen jälkeen olo on mahtava! Mahdun hienosti vanhoihin vaatteisiini, itsevarmuutta on tullut lisää ja peilikuvakin miellyttää. 
Ajattelutapani ruuan suhteen on muuttunut huimasti, mitä toivoinkin aloittaessani tämän prosessin. Enää ajatusteni perustana ei ole se, että elän täällä syödäkseni. 
Toivoin, että terveellisestä ruokavaliosta tulisi elämäntapa ja nyt tuntuu, että siihen suuntaan ollaan todellakin menossa. 
Kun ensimmäinen tavoite on saavutettu, pohdimme yhdessä Teijan kanssa, tähtäämmekö vielä muutaman kilon painonpudotukseen.
Olen nykyään mielestäni hyväntuulinen ja innostun helposti asioista. 
Olen matkani varrella oppinut valtavasti asioita sekä syömisestä että itsestäni, ja koen ne tärkeäksi. 
Olen todennut, että minulta löytyy itsekuria, pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä, mitä tämä vaatii. Olen alkanut pohtia myös elämäni muita osa-alueita: parisuhdetta, äitiyttä, läheisten merkitystä, terveyttä sekä elämääni kokonaisuutena. 
Näen elämäni täysin uusin silmin. Olen saanut elämänmuutokseni myötä lisäksi sisustusvimman sekä innon käydä kaikki tavarat läpi ja heittää tarpeeton pois. Vaatteiden suhteen olen päättänyt, että enää en osta liian kireitä ja epämukavia vaatteita vain siksi, että ne ovat hienoja. 
Koen olevani myös entistä parempi äiti nyt, kun itsetuntokin alkaa olla kohdallaan. Parisuhdekin on muuttunut sen ansiosta, että olen oppinut arvostamaan asioita, pohtimaan syvällisemmin ja uskaltanut ottaa negatiivisiakin asioita esille.

Elämä on selkeästi muuttumassa yhä paremmaksi painonpudotuksen ja elämäntapamuutokseni myötä! Matka jatkuu vielä, mutta tässä vaiheessa jo kiitos Slanka, erityiskiitos Teija sekä läheiset, jotka ovat tukeneet! Ja tietysti kiitos minä itse! 
- Milja -

 

 
 
 
 

Olen laihduttanut erilaisin menetelmin murrosiästä lähtien.

Olen tiputtanut lukuisia kiloja ja lihonut ne takaisin. Olen entiseltä koulutukseltani ravitsemusalan ammattilainen. Minun pitäisi tietää terveellisen ravitsemuksen perusteet ja tiedänkin, mutta toteutus omalla kohdallani on toinen asia…

Yhteistyöni Teijan kanssa alkoi syksyllä 2011, jolloin ensimmäisen kerran kokeilin “pussikuuria”.
Aloittaessani painoin 110 kg. Sain tiputettua 7 viikossa 14 kg. Lomamatkan jälkeen, en saanut motivoitua itseäni enää jatkamaan pussikuurilla, vaan tiputtelin 10 kg karppaamalla. Mutta… mitä sitten tapahtui?

Paino pysyi pari vuotta kurissa, jonka jälkeen se alkoi hivuta taas ylöspäin. Havahduin keväällä 2014 tilanteeseen, jolloin painoni alkoi taas lähestyä 100 kg rajaa.

Onneksi löysin työkaverini kanssa taas Teijan ja uudet Slanka tuotteet! Aloitin uudella tarmolla ja motivoituneena ja nyt olen 17 kg kevyempi. Laihduttaminen on ollut helppoa ja olen ollut energinen ja hyvinvoiva koko ajan. Liikkunut olen aina, mutta nyt kevyempänä se on hauskempaa ja jaksan paremmin. Lihasmassani oli alhainen kun aloitin laihduttamisen ja nyt minulla on normaalit lihakset. Sisäelinrasvaprosentti oli aloittaessa koholla, nyt sekin on normaali.

Aion jatkaa Teijan asiantuntevassa ja kannustavassa ohjauksessa. Tällä kertaa opettelen myös painonhallinnan. Nyt minulla on varmempi olo.

– Tarja -

 

 

   

Aloitin painonpudotusmatkani huhtikuussa 2013. 

Olin useasti ajatellut painon pudotusta ja kokeillutkin erilaisia ”dieettejä” melko huonoin tuloksin. 

Ystäväni kertoi minulle Slanka- painonpudotusohjelmasta ja painonpudotusvalmentaja Teija Vanhatalosta. 

Päätimme yhdessä lähteä kokeilemaan, koska olimme jo kuulleet joidenkin ystäviemme saavuttamista hyvistä tuloksista.

Yllätyin todella positiivisesti siitä, miten hyvän makuisia Slanka ateriat olivat. Lisäksi ne valloittivat minut helppoudellaan valmistaa. 

Olin aina potenut huonoa omaatuntoa syömisestä, koska tiesin kyllä miten terveellisesti tulisi syödä. Se ei vain aina ollut niin helppoa toteuttaa. 

Aloitin ensimmäiset neljä viikkoa pelkästään Slanka- aterioilla ja tuona aikana paino putosi jo lähes 10kg. 

Yllätyin, miten helppoa se itseasiassa oli.

En tuntenut nälkää, väsymystä, huonoa oloa, vaan jo muutaman viikon kuluttua tunsin itseni pirteäksi ja huomattavasti aktiivisemmaksi. 

Teijan ammattitaitoinen valmennus ja selkeät ohjeet aterioiden kokoamisessa loivat uskoa onnistumiseeni. Hetkeäkään en epäröinyt onnistumistani.

Nyt -20,6 kg kevyempänä ja lähes tavoitepainossani tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin elämäni aikana. 

Olen löytänyt säännöllisen, terveellisen ateriarytmin ja mikä parasta syömisestä on tullut nautinto, ei enää huono omatunto.  

Olen alkanut harrastamaan säännöllisesti liikuntaa ja löytänyt liikunnan ilon mm. kahvakuulasta, josta on tullut tärkeä harrastus.

Aion jatkaa liikunnallista ja terveellistä elämäntapaani ja luottaa jatkossakin Teijan ja Slankan tukeen.

Omien kokemuksieni perusteella voin lämpimästi suositella Teille muillekin painonhallinnan kanssa taisteleville Slanka ohjelmaa. Ilokseni olen myös huomannut, että koko perheemme syö terveellisemmin kuin aikaisemmin. 

Kasvikset, marjat ja salaatit ovat löytäneet tiensä päivittäisiin ateriavalintoihin ja turhat hiilarit ovat kadonneet aterioista 

- Marjo  

 

 

   

5:n LAPSEN ÄITINÄKIN ONNISTUU

Olen laihduttanut kerran elämässäni, vuonna 2001 menin Painonvartijoihin. Tuolloin pudotin painoa 17 kg. Kaikki minkä tuolloin sain pois, oli tullut tuplasti takaisin. Ajatusta ja aivotyöskentelyä tein useamman vuoden, mutta viimeisen vuoden aikana ajatus laihduttamisesta alkoi kytemään päässäni. Itseäni alkoi kovasti häiritsemään se, miten väsynyt olin aina työpäivien jälkeen. Pakko oli ottaa parin tunnin päikkärit, että jaksoin tehdä kotitöitä.

Kipinä Slanka ohjelmaan tuli työkaveriltani, jolle painonpudotusvalmentaja – sairaanhoitaja Teija Vanhatalo ja painonpudottaminen VLCD tuotteen avulla oli tuttua. Lähdimme yhdessä ja on ollut hienoa, että on ollut kaveri, jolta on saanut kannustusta ja joka on antanut voimia tähän urakkaan. Toki itse olen vastaavasti tsempannut kaveriani.

Teen kolmivuorotyötä vanhusten parissa ja se on sitä mistä nautin. Huomasin kuitenkin, että työ tuntui raskaalta ylimääräisten kilojen kanssa.

Oman terveyteni asetin nyt etusijalle. Sairastuin verenpainetautiin vuonna 2004, jolloin odotin neljättä lastani. Nyt minulla on niitä viisi; neljä tyttöä ja poika sekä tietysti ihana aviomies. Koko perhe on minua kannustanut eteenpäin tässä projektissa – uuden minäni hakemisessa. Samoin muut läheiseni, työkaverit ja ystävät. Kaikki saavat oman kiitoksen minulta. Minua on auttanut myös paljon facobook- ryhmä, joka on tarkoitettu meille Slanka painonpudottajille. Siellä olen saanut jakaa ajatuksia ja tuntemuksia. Lähetänkin ison kiitoksen kaikille ja halaisin teitä tsemppareitani, jos voisin! <3 <3 <3 Nyt olen saanut ihanan joululahjan itselleni vuodelle 2014.

Aloitin Slankan 27.3.2014 ja päivääkään en ole katunut. Virtaa on tullut ja nykyisin liikunta, erityisesti lenkkeily ja pyöräily on minua alkanut kiinnostamaan. Kesällä ostin itselleni myös elämäni ensimmäiset lenkkikengät. Syksymmällä aloitin sisäliikunnan, tiistai-illan jumppatunnin. Se on minulle aivan uusi harrastus ja laihtumisen myötä olen saanut aivan uudenlaista kipinää.

Reilu kolme kuukautta Slanka ohjelmalla teki minut yli 20 kg kevyemmäksi ja minulla oli ihan ällistynyt olotila, että se tapahtui niin nopeasti. Toki matkalla on ollut ylä- ja alamäkiä ja mukaan mahtuu plussa päiviä, mutta hyvillä tsemppikavereilla ja läheisten kannustuksilla / kehuilla olen jaksanut eteenpäin.

Viimeisten 5-6 kilon poissaanti on ollut haastavampaa. Pieniä lipsumisia syömisten suhteen minulla onkin ollut, onneksi en ole päästänyt tätä käsistäni, vaan olen palannut aina takaisin ruotuun. Voin todeta, että kyllä ison perheen äitinä tähänkin pystyy, kun on vain omaa halua, tahtoa ja sitkeyttä. Olen oppinut sen tässä “elämän koulussa”.

Terveempi loppuelämä on tavoitteeni. Syön edelleen verenpainelääkettä, nyt kuitenkin verenpaineeni ovat madaltuneet ja normalisoituneet, mitä ne eivät olleet aloittaessani. Nyt olen 26 kiloa kevyempi ja painonhallinta alkakoon.

Suosittelen kaikille sydämeni pohjasta tätä elämäntaparemonttia ja Slanka ohjelmaa. Se tuo virkeyttä, jaksamista, hyvää oloa ja pienempiä vaatekokoja! Valmennuksen tärkeyttä ei voi väheksyä. Teijan ammatillisella ohjauksella on ollut turvallista laihduttaa ja valmennuskertojen jälkeen on ollut aina uutta intoa täynnä.

Hauska muisto on Slanka taipaleeni alusta, jolloin nälkä vielä oli hieman kiusana. Lapset huusivat kuorossa, että, ” ÄITI – JUO SITÄ VETTÄ! ” Näin olin pyytänyt heitä sanomaan, jos kiukuttelin heille nälissäni! :)

– Satu -

 

 

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä.

Ajankohtaista

 

Suklaavanukas; Osta 1, saat toisen ILMAISEKSI!

Kaikki Viherkeitot ( laktoositon) nyt 2 yhden hinnalla. Niin kauan kuin varastoa jäljellä. Huom! Päiväys 25.10.2017.
 
Huom! Lisää puhelinnumero tietoihisi!!!

 
 
Muuttumisleikki Kankaanpäässä projektissa oli mukana Sanni, joka laihdutti Slanka painonpudotusohjelmalla 12,5 kg. Tästä linkistä näet miten Sanni muuttui 10 viikon aikana:
 www.satakunnankansa.fi/videot/katso-miten-vasynyt-sohvaperuna-loysi-itse...
 

Hiusvita Ravintolisä hiuksille, iholle ja päänahalle. Hiusvitasta nyt erikoiserä 3 laatikkoa hintaan 99,90€.

Nyt voit maksaa ostoksesi myös luottokortilla ja Joustoluotolla.
 
Ihania kuvia ennen ja jälkeen sekä tarinoita asiakkaideni onnistumisista löydät kansioista,  sivun alalaidasta!
 
 

Teija Vanhatalo

Painonpudotusvalmentaja - Sairaanhoitaja

Teija Vanhatalo

puh. 040 56 86 130

 

 

Yksilövastaanotot;

Hius-ja Kauneus Studio ANNA & AXEL

Keskuskatu 61, Kankaanpää

Kristiinantie 1, Isojoki

 

Jos olet epävarma, kuinka toimia, ota yhteyttä!

Autan mielelläni kaikissa Slanka painonpudotusta koskevissa asioissa.

laihdutusslanka.fi Uutiskirje!

Liity postituslistalle!

Liity/eroa uutiskirjeistä

Skype valmennus

Teen valmennusta / konsultaatiota myös skypen kautta tai puhelimitse. Osta palvelu kaupasta ja onnistu!

 

Maksutavat

Käyttäjä

Kirjaudu sisään.